sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

# 7 Edguy - Rocket Ride (2006)

Rocket Ride oli ensikosketukseni power metalin saralla ja samalla ensimmäinen kuulemani Edguy-levy. Tutustuin bändiin vuonna 2011, kun silloinen ystäväni sitä suositteli - totta puhuen näin pelkästään levyn kannen, ja se vaikutti niin mielenkiintoiselta, että sisältö oli pakko tarkastaa. Tuon syksyn aikana bändistä tulikin yksi suurimmista suosikeistani, mitä se on vieläkin.

"Don't you run away now - Don't you be afraid
You know there is a meaning - woah
Don't you run away now - Don't you live a lie
There's more in life than struggle - Take a rocket ride"

Rocket Ride on edelleen mielestäni bändin paras albumi. Osittain syynä on ehkä juuri se, että levy oli ensimmäinen kuulemani, mutta karkea fakta on se, että levy on Edguyn ainoa, jolla ei ole yhtäkään täytebiisiä. Jopa live-bonari Land of the Miracle on aivan mahtava. Edguy ei ole ikinä ollut bändi, joka ottaa itsensä liian vakavasti: lyriikoista löytyy jatkuvasti huumoria ja itseironiaa, ja orkesterin musiikki on aina ollut hyväntuulista. Yleensä uutta levyä kuunnellessa kestää jonkin aikaa, että pääsee siihen juttuun, sisäistää kaiken, mutta tämä levy oli ensikuulemalta asti selkeää alusta loppuun.
Rocket Ridellä bändin tyyli muuttui jälleen aiemmasta. Albumilla on vielä hard rockin, heavyn ja hair metalin lisäksi melkoiset power metal -vaikutteet, toisin kuin bändin myöhemmillä levyillä. Itse olen aina ollut tuplabasarien ja melodisuuden ystävä, joten tämän kaltainen albumi potkaisee lujaa.

Sacrifice on todella eeppinen, kahdeksanminuuttinen aloituskappale tarttuvalla kertosäkeellä. Ensiminuuteista lähtien kuulija tajuaa mihin on ryhtynyt, ja kappale edustaa hyvin koko albumin teemaa. Jos aloitusbiisi oli upea, niin toisella, levyn nimeä kantavalla raidalla meno vasta alkaa. Nopeatempoinen, vieläkin eeppisempi Rocket Ride suorastaan porautuu tajuntaan, ja mikä parasta, upeat kertosäkeet sen kuin jatkuvat. Hitaampi osuus ja siirtymä jälleen tykitykseen tuo hienosti esille Tobin monipuolisuutta laulajana, ja kappaletta kuunnellessa tulee nimenkin mukaisesti mieleen rakettimatka avaruuteen. Aivan loistavaa!

"What are we heading for, why do I dare again?
Once bitten twice shy and still we never learn"

Wasted Time on yksi ehdottomia suosikkejani tältä albumilta. Hyvin mahtipontinen kappale vaihtelee rauhallisten ja hieman raskaampien osuuksien välillä ja tuo ehdottomasti esiin albumin parhaat puolet, eli upeat kitaroinnit ja Tobin tulkinnan. Kertosäe on kiistelemättä levyn parhaimmistoa, samoin lyriikat. Lisää tällaisia kappaleita! Neljäs biisi Matrix alkaa niinkin hirveällä efektillä kuin autotunella, mutta tämä lienee varmasti jollakin tasolla tahallista ironiaa, joten annettakoon se anteeksi. Biisi on tähän mennessä levyn ensimmäinen kokonaisuudessaan hieman rauhallisempi. Sovitus on upea, samoin soolo, ja lyriikat jälleen kerran onnistuneet. Kokonaisuudessaan kappaleesta on todella vaikea löytää mitään pahaa sanottavaa... Kuten levyn muistakaan kappaleista.

"I've seen battlefields, drunk drummers
Japanese hotel toilets
Piesel tuning guitar
And A.C. being my personal slave"

Return to the Tribe on levyn powermetalleinta materiaalia, jossa parhaiten tulevat esiin bändin sävellystaidot. Kertosäe ansaitsee erityismaininnan tässäkin, Tobin ääni pääsee taas olemaan edukseen. Hauskana faktana on 3:40 kohdalla alkava soolo, joka ei suinkaan ole peräisin kitarasta, vaan itse Sammetin äänestä :D Taas loistava esimerkki Edguyn humoristisuudesta. Tunteikas The Asylum alkaa akustisella riffillä ja Tobin rauhallisella laululla, vain huipentuakseen kunnon huutoon, jolla kappale lähtee varsinaisesti käyntiin - hieman kuten aloituskappaleessakin. Rauhallisemmat ja mahtipontiset osuudet vaihtelevat edelleen, ja tässä kohtaa täytyy vähintäänkin ruveta miettimään, onko tällä albumilla edes yhtään huonoa kertosäettä? Kappaleen loppupuolella olevat soolot ovat aivan kuin kermavaahto kakun päällä: mahtava viimeistely johonkin jo muutenkin upeaan.

"To the heart of fire
You're home - found asylum
In a world where the broken dance
On shards of glass
I've seen fire - ruins and fire - and fire
In a world where the broken dance
With shattered dreams"

Seuraavana vuorossa onkin kuuluisa "kaikkien wimppien ja posereiden kappale" eli Save Me! Pitihän Edguynkin tehdä pakollinen lällyslovari, onneksi tosin hyvin bändille ominaiseen tapaan. Nykyisin en pidä tästä kappaleesta enää niin paljoa kuin alkuaikoina, sillä se on niin kulunut, jos näin voi sanoa, mutta kun tätä ei oteta huomioon, musiikillisesti biisi on erittäin onnistunut. Erityisesti loppupuolella tuleva "I don't know if I can"-osuus on erittäin hyvä veto, kappaleesta jäisi ehkä jopa puuttumaan jotain ilman sitä.

Catch of the Century on aavistuksen verran jopa emotionaalinen kappale. Jos edellisestä biisistä tuli huonot vibat, niiden pitäisi korjaantua viimeistään tämän kappaleen myötä. Catch of the Century on aivan kuin 1980-lukua vuonna 2005 äänitettynä! Vaikka albumi on erittäin yhtenäinen soundiensakin osalta, on hauskaa, miten levyn takakannesta kappalelistaa katsoessa mikä tahansa biisi alkaa välittömästi soimaan päässä nimen kohdalle tultaessa - ei siis tosiaan ole kyse mistään mitäänsanomattomasta materiaalista. Out of Vogue on levyn neljänneksi viimeinen ja samalla ainoa kappale, joka ei ole pelkästään Sammetin käsialaa. Biisi on hyvin mahtipontinen, nopeatempoinen ja tykki veto, ei-niin-yllätyksellisesti jälleen eeppinen kertosäe -osastoa.

"Way too long I've tried to be
what I could never be
For too long you've rolled the dice
but you can't control me"

Superheroes on tämän levyn pakollinen hitti, se kappale joka bändiltä tiedetään, vaikkei se ole lähelläkään parhaimmistoa. Käytännössä jokaisella keikalla soitettu biisi on radioystävällisempää materiaalia erittäin menevällä kertosäkeellä. Aikojen saatossa tämäkin kappale on päässyt kulumaan, mutta aivan loistavaa materiaalia sekin on kaiken kaikkiaan.  Jos Catch of the Centuryn outro oli hauska, Trinidadissa huumori on vedetty vielä överimmäksi. Kieli poskella tehty kappale kertoo pähkinänkuoressa henkilöstä, joka on eksynyt paikkaan nimeltä Trinidad, mahdollisimman kauas "of an ugly woman I know". Aivan loistavaa heittäytymistä, monella muulla bändillä ei olisi munaa tehdä mitään tällaista. Voin vaan kuvitella kuinka kaikki elitistit vihaisivat tätä kappaletta ja levyä kuullessaan kaikki "lalalalala"-taustalaulut!

"I'm a sight for sore eyes
Oh, if your eyes would only see
I've been born on tiptoe
Still you look like a lighthouse next to me"

Fucking With Fire (Hair Force One) on aivan mahtava, humoristinen levynlopetuskappale! Tukkahevimäinen biisi tiivistää itsessään koko levyn yhteen: hyväntuulista ja menevää heavy metalia upeilla kitaroilla ja tulkinnalla. Ikävä kyllä Edguy ei ole ainakaan vielä onnistunut tekemään toista näin mahtavaa levyä, mutta aivan pianhan sieltä tulee uusi albumi ulos, joten peukut pystyyn! Yhtään huonoa albumia bändi ei missään nimessä ole muutenkaan tehnyt, tyyli on vähän vaihdellut suuntaan ja toiseen bändin 22-vuotisen uran aikana, mutta levyt ovat olleet aina loistavia. Ei tämä turhaan ole yksi suosikkibändeistäni!  Tobias Sammetia on muuten aina pakko hehkuttaa, harva 36-vuotias mies on tehnyt elämänsä aikana 17 toinen toistaan upeampaa studioalbumia!

Sacrifice 5/5
Rocket Ride 5/5
Wasted Time 5/5
Matrix 5/5
Return to the Tribe 5/5
The Asylum 5/5
Save Me 5/5
Catch of the Century 5/5
Out of Vogue 5/5
Superheroes 5/5
Trinidad 5/5
Fucking With Fire (Hair Force One) 5/5

60/60

Rocket Ride 100 %

Voi paska, taas mentiin tähän. Saatinpahan ensimmäinen kirjaimellisesti täydellinen levy! Vaikuttaa varmasti siltä, että yliarvioin kaikki albumit, mutta näin ei ole. Satun vain aina valitsemaan ainoastaan parhaat levyt arvioitavaksi, ja ihan hyvä niin, huonommista ei varmasti löytyisi niin paljoa sanottavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti